Nyt on sitten alettu opettelmaan oikein kävely

Nythän tämän luulisi jo olevan paljon paremmassa kunnossa kuin viikko sitten!?! Arghhh, nii-in luulis :( Näköjään tämän kuntoutumisen ja paranemisen kanssa mennään aaltoliikkeellä eteenpäin. Miksi tämä minun paine ja tunne tuosta polven edestä ei lopu? Miksi jalka ei taivu? Mie en vain voi nostaa ja siirtää sitä ilman että autan kädellä. Kaikki on niiiin vaikeaa ja hidasta. En ala! Hah, muka neljän viikon jälkeen kävelyä ja pyöräilyä. Ei onnistu tällä jalalla....

Lähdin liian innokkaasti jumppaamaan ja rasittamaan jalkaani edellisten viikkojen jälkeen, kun tuntui jo pikkasen paremmalta. Sittenpä olenkin kärsinyt ihan uudenlaisista pistokivuista keskellä yötä ja pitkin päivää. Särkylääkkeet on täytynyt ottaa yöksi uudestaan käyttöön. Miten niin tämä jalka olisi jo työkykyinen parin viikon päästä. Sitä ihmettä odottelen, että ei turpoilisi ja sattuisi ja ajaminen autolla onnistuisi ilman auttavaa vasenta kättä, joka nostaa aina jalan pois ja takaisin kytkimelle...

Lääkäri sanoi, että aikaisintaan neljän viikon jälkeen leikkauksesta olisi suositeltavaa kokeilla autolla ajoa. Lääkäri oli oikeassa. Menin pakon edestä kokeilemaan ajoa vähän aikaisemmin, kun YAMK:n pääsykokeisiin piti päästä ja ketään kyyditsijää ei juuri sinä päivänä ollut saatavilla. Se automatka oli tuskaa, mutta kiroilulla, varovaisuudella ja huudolla (onneksi olin yksin autossa) selvisin perille. Sain järjestettyä itselle ja jalalleni tuolin kokeiden ajaksi ja pääsin sieltä kotiinkin. Sittenpä kärsinkin ihan uudenlaisista kivuista kolme - neljä päivää ja pelkäsin, että jotain onko mennyt rikki, kun polven kipupaikkaan ilmestyi iso mustelma. Siitä se takapakki sitten alkoi.

Levolla, maltilla ja kylmällä sain jalan rauhoitettua. Polvi alkoi taas tuntumaan vähän paremmalta. Neljä viikkoa leikkauksesta, kun fysioterapeutti antoi minulle tarkempia jumppausliikkeitä, joita olen nyt viikon tehnyt. Se näyttää auttavan. Kolmena viimeisenä päivänä olen noussut portaat ylös vuorotahtiin! :D Toki reunoista pidellen ja oikealla jalalla varvistan, että onnistuu suoraan vasemman jalan nosto seuraavalle askelmalle. Alas portaita ei vielä onnistu meno normi vuoroaskeleella. Kokeilen aina pari viimeistä, nauran ja tuskailen, kun roikun kaiteissa vasemman jalan jäädessä ylemmälle porrastasanteelle. Se on sitten seuraava tavoite, että pääsisin alaskin portaat normisti.

Fysioterapeutti huomasi, että olin alkanut kävelemään väärin. Hän pyysi minua ehdottomasti alkaa miettimään ja korjaamaan askeleeni oikeanlaiseksi. Nyt joudun ihan joka askeleen miettimään ja keskittymään, että en väännä vasenta jalkaani väärin. Polvihan ei vielä taivu normisti, niin linkutusta meinaa tulla väkisinkin, mutta koko ajan vähemmän ja vähemmän.

Tämä viikko enää sairaslomaa ja sitten pitäisi lähteä kokeilemaan töissä oloa. Täytyy kyllä aikamoinen edistyminen polvessa tapahtua viikon aikana. Sitä todella toivon, että näin käy. Kyllä tässä jo omaan elämään haluaisi muutakin kuin vain oloa. Nyt viikon aikana on aina jotain pientä kotihommaa onnistunut tekemään ja ihmisten ilmoillekkin olen päässyt toisten kyydissä. Ensi viikolla jospas taas menisi eteenpäin ja turvotus laskisi polvesta. Onhan se selvästi parantunut näiden viimeisten päivien aikana. Kävin juuri taas kokeilemassa pientä ajoa ja se oli jo selvästi paremman tuntuista, kuin muutama päivä sitten. 

Marraskuu on saapunut ihan huomaamatta, kelloa on siirretty talviaikaan. Lyhtyjä, kynttilöitä sytytetään, tunnelmoidaan ja valmistaudutaan joulun tuloon. Lunta satoi viime viikolla, niin se toi vähän valoa päiviin ja iltoihin. Olisihan se hienoa, jos pieni lumipeite pysyisi ja vältyttäisiin märältä, synkältä marraskuulta. Toivossa on hyvä elää.

Tämä leikkaus voidaan tehdä kahdella tavalla. Uusi eturistiside rakennetaan joko tuosta polven edessä olevasta polvilumpiojänteestä tai takareidestä otetulla jännesiirteellä. Minun eturistiside korjattiin polvilumpionjäntellä. Siksi kaikki kipu, paine ja jäykkyys painottuu tuohon etupolveen. Taivuttaminen on hankalaa ja sattuu.

Olin tänään toisen kerran fysioterapeutilla ja jalkani meni koukkuun jo 110 asteen verran! Viikko sitten meni 70 astetta. Nyt kun edelleen saisin kävelyni kuntoon. Kovasti olen viikon verran yrittänyt sitä treenata, mutta rullaus ja koukistaminen vielä puuttuu. Edelleen heitän sivun kautta vasemman jalkani eteenpäin. Apua, tämähän on hankalaa, mutta samalla myös palkitsevaa, kun kuntoutus etenee. Huomenna on viisi viikkoa leikkauksesta ja päivä päivältä tuntuu menevän enemmän ja paremmin kuntoutus eteenpäin. Kyllä minä tästä ensi kesäksi saan toimivan jalan :D Siihen uskon, vaikka työtä on vaikka ja kuinka paljon.

Tunnelmointia ja jouluun valmistautumista

Tämän verran vasen jalka meni koukkuun
neljä viikkoa leikkuksen jälkeen.
Viikon aikana tapahtui 40 astetta edistymistä, jee!

Jee, minulla on mennyt jo toista viikkoa farkut jalkaan,
vaikkakin vähän puristaen vasemman polven kohdalta :D
Apujalat käytössä enää ulkona liukkauden takia.

Ensilumi tuli neljä viikkoa leikkauksen jälkeen.
Lehtiä yritin haravoida lumen seasta ihan tuosta terassin edestä.
Alamäkeen ja laajemmalle ei uskaltanut vielä mennä.
Sinne jäävät lehdet talveksi

Pientä piristystä elämään, kun vaihdoin tyynynpäälliset talvisempiin :)
Kuka tulisi imuroimaan ja siivoamaan?
No, on nuo pojat pyynnöstä imuroineet. Seuraavaksi voisin tarjota siivousrättiä ;)

Kaksi ja kolme viikkoa leikkauksesta

Vajaa kaksi viikkoa leikkauksesta

Polvi oli edelleen kipeä ja iltaisin turvonnut, johon kylmä ja koho tuo helpotusta. Olin uskaltautunut kävelemään keppien kanssa jo n. 200m (ylämäkeä oli suurin osa matkasta) naapuriin ystävän luo. Huh, selviydyin, vaikka polvea kiristi, sattui ja matkanteko oli ärsyttävän hidasta etanavauhtia. Ei sovi tällaiseille vauhdilla eteenpäin menijälle etanan rooli. Parasta oli kuitenkin, että pääsin moikkaamaan ystävää ja oli jotain tekemistä :) Kaikki kulkeminen on niin toisten varassa. Omalla parvekkeellla ja pihalla olot, kauppareissut ja vierailut saavat ihan uudenlaisen merkityksen omassa elämässä tämän kuuden viikon sairasloman aikana. Pitempää liikkumista ei voi kuitenkaan tehdä ilman tukisidettä polvessa.

Polvi taipuu ja tuntuu aamuisin hyvältä. Mieli on heti pirteämpi, kun herää toive, että tämähän toimii paremmin ja paremmin. Syyslomaviikko toi sairaspäiviini ihanasti elämää ja ihmisiä ympärille. Ei tarviinut olla yksin. Yhtenä päivänä innostuin rakkaani kanssa touhuamaan pihalla aika monta tuntia (sen mitä keppien kanssa ja linkuttamalla kykenin), mikä kylläkin kostautui sitten yli vuorokauden särkynä ja kipuiluna. Ei se aamun hyvä tunne polvessa tarkoita sitä, että voi päivän jo hurjastella.

Lääkäri otti niitit pois leikkaushaavoista. Jospa se nyt alkaisi ihostakin paranemaan paremmin ja ei kiristäisi niin paljon. Lääkäri totesi, että jalkani oli todella hyvin jo kuntoutunut, taipui hyvin ja haavat näyttivät terveiltä. Sain hyviä jumppaohjeita ja muistutuksen siitä, että kuntoutan samalla myös tervettä jalkaani lisäämällä terveen jalan liikkeisiin jalkapainot. Eipä olisi tullut muuten mieleeni. Leikattua jalkaa pitää jumpata varovasti, ulkona pitää vielä käyttää ainakin viikko vielä keppejä ja autolla en vielä voi ajaa, kun ei ole automaattivaihteita. 

Kolme viikkoa leikkauksesta

Tuntuu, että syyslomaviikko antoi energiaa vaikka ei me poikien kanssa voitu keskenään liikkua mihinkään. Päästiin me onneksi yhdessä KHL:n Jokereiden jääkiekkopeliin ja se reissu oli meidän kaikkien mielestä todella hieno ja jalkapalloperheelle uusi kokemus. Keppien kanssa köpsyttelin ja paikkani oli onneksi valittu niin, että pystyin suoristamaan jalkani käytävälle ja koholle portaisiin. Pienin askelin ihmisten ilmoille :)

Ihmisten ympärillä olo, keskustelu, nauraminen ja yhdessä olo on tärkeää. Nyt kun itse olen ja tulen olemaan vielä monta päivää ihan itekseen, hiljaa ja yksin omien ajatusten kanssa, niin ymmärtää niiden kaikkien yksinäisten ihmisten tunteen ja kokemuksen. Oman pään kanssa kun on paljon itekseen, niin kyllä se tuntuu. Itse yritän lukea, kuunnella musiikkia ja katsoa ohjelmia, että aika kuluisi, eikä olisi vain omien ajatusten kanssa. Minulla on tässä samalla ollut myös opinnäytetyöni palautus ja uusiin pääsykokeisiin valmistelu. Nekin ovat tuoneet päiviin sisältöä, kun odottelen tuloksia työstäni ja luen alan kirjallisuutta.

Huomenna on kulunut kolme viikkoa leikkauksesta ja edelleen jalassa tuntuu painetta, kipua erityisesti öisin ja se on jäykkä. Jokapäiväiset jumppaliikkeet on vain muistettava tehdä. Se, mikä on yllättänyt, niin vasen reiteni on ihan löllö, ilman mitään lihaksia. Oikeassa jalassa lihakset näkyy, kun jalkaa joutuu koko ajan käyttämään, mutta vasemman jalan lihasten kasvatus täytyy aloittaa heti, kun siihen saan luvan. Kyllä ihmiskeho muuttuu aika vauhdilla!

Lääkäri sanoi, että erityisesti viikot kuusi - kahdeksan ovat uuden ristisiteen kohdalla tärkeitä, että ei vahingossakaan kaadu tai tee mitään äkkinäistä. Silloin se on herkkä menemään poikki. Hmm laskeskelin, että olen silloin juuri mennyt töihin ja alkaa marras - joulukuun vaihteen liukkaat. Ne kaksi viikkoa, kuten myös sinne asti on tärkeää pysyä pystyssä, ettei tarvitse leikata uudelleen. Puolivuotta ja vuosi leikkauksesta on vielä kaukana. Normi eläminen jalan kanssa on vielä kaukana, mutta tiedän, että siellä se odottaa. 

Tänä syksynä en ole voinut kokea kirpakoita aamuja ja tuntea syksyn etenemistä muualta kuin ikkunasta lähimetsää seuraten ja pihalla nauttien. Onhan tämä vähän erilainen syksy. Syys- ja lokakuu ovat olleet aurinkoisia ja mitä parhaimpia syksyisiä ulkoilukelejä. Kun jo toivottavasti ensi viikolla voisin kulkea ulkona, niin ollaan jo kylmän marraskuun puolella ja talvea kohti mennään. Tämän onnettomuuden myötä jäi syksystä nauttimatta se, mistä tykkään, aurinko, kuulas, kirpakka, väriä ja valmistautumista talveen. Ja vaikka nyt joudunkin olemaan kotona, niin en voi tehdä mitään suurempaa, olla vain. Harmittaa ja olen samalla huomannut, kuinka iso tämä leikkaus olikaan ja kuntoutumiseen menee aikaa. Ei voi istua pitkään paikoillaan, ei voi maata pitkään samassa asennossa, ei voi seisoa pitkään...ei vain voi. Mutta joka päivä polvi on parempi ja mieli on pirteämpi.

KUNOTUS- JA HARJOITUSAIKATAULU POLVEN ETURISTISIDELEIKKAUKSEN JÄLKEEN

2 - 6 viikkoa

• Saunassa ollessa leikatu polven ympärille kylmä pyyhe, ettei nivel turpoa
• Aktiiviset polven ojennus- ja koukistusharjoitukset (nilkkapaino terveeseen jalkaan)
• Aktiiviset reisilihasharjoitukset
• Koordinaatioharjoitukset - porraskävely - ristiinkävely - kyykistysharjoitukset
• Tavoitteena on täysi ojennus (3 viikkoa leikkauksesta)
• Tavoitteena on normaali kävely ja polvinivelen täysi liikelaajuus (6 viikkoa leikkauksesta)
• Sallittua on kävely ja pyöräily, vesikävely ja -juoksu (4 - 5 viikkoa leikkauksesta)
• Kävelyä nilkkapainojen kanssa (4 - 5 viikkoa leikkauksesta)
• Uinita varovasti (6 viikkoa leikkauksesta)
• 3 - 4 viikkoa leikkauksesta - voi ajaa autoa

Väriloistoa lähimetsässä

Timantteja kasteesta

Leikkaushaava on niiteillä kiinni

Niitit on poistettu kahden viikon jälkeen
leikkauksesta. Siitä se iho parantaa haavan.

Ilman tukisidettä ja keppejä en voi ulos vielä lähteä.

10 päivää leikkauksesta

Tämä viikko on täyttynyt hiljaisuudella ja pitkillä yksinäisillä päivillä. Ajatukset pyörii ja heittelee. Tekemättömyys ja vain oleminen on raskasta. En pääse mihinkään kotoa ilman toista, ilman kuskia. Keppien kanssa ei pitkään kävellä. Tai voihan sitä kävellä, mutta kyllä se sitten tuntuukin ja turvottaakin ja sattuu. Olen yrittänyt etsiä asioista ja päivistä jotain lohdullista ja olla kiitollinen asioista. Esim. nyt pieni, ahdas keittiöni on jalkavaivaiselle pelastus. Voi muutaman metrin säteellä siirrellä ja valmistella keittiössä ruokaa :D

Tänään on Roosanauha -päivä. Ajatukseni ovat pyörineet sairauksien ja niiden tuomien kokemusten ympärillä. Kuinka lohdutonta se voi olla. Alle puolen vuoden aikana olen menettänyt kaksi n. oman ikäistä tuttua syöpään. Niin varhain on heidät pois otettu ja niin vauhdilla :'( Heillä ei ollut mahdollisuutta jatkaa elämää. Olen miettinyt myös niitä, jotka tällä hetkellä taistelevat syöpää vastaan. Ystävistäni, minun ikäisistä löytyy myös heitä. Elämä on niin ihmeellinen ja epäreilua. Kaikelle on tarkoituksensa ja onnea on, että yhä useammin tästäkin taistelusta selviydytään. Elämä heillä jatkuu, yhtä, todella rankkaa kokemusta rikkaampana. 

Minun leikkauksen jälkeinen kuntoutumiseni on minun taisteluni. Sen jälkeen jatkan myös yhtä kokemusta rikkaampana. Kipuni ja oloni on minulle sallittua ja onneksi saan jakaa tunteitani. Minulle aina vaikeissa tilanteissa puhuminen, asioiden jakaminen, puhuminen, kuulluksi tuleminen on ollut tärkeää. Se auttaa pitämään pään selkeänä ja uskomaan tulevaan.

Lohduttomuuteni ja uskomuksen puutteeni, että tämä jalka ei parannu, täyttyy niillä ihanilla tsempeillä ja lohdutuksilla mitä ympäriltä olen saanut ja saan. Kyllä se paranee, mutta on tämä yllättävän pitkä ja raskas tie. Onneksi ensi viikolla pääsen lääkärille ja mennään taas askel eteenpäin uusien ohjeiden kanssa.

Nyt olen saanut jo käydä ihan normaalisti suihkussa. Jee :)

Särkylääkettä otan vain enää yöksi. Päivät menee jo ilman. Jee jee :)

Leikkaushaavat näyttävät siistiltä. Ei tulehduksia. Vain kiristää kovasti nahkaa ja kipuilee, mutta ei tulehduksia. Jee jee jee :)

Jalka on ihan mustelmlilla, mutta se kuulemma kuuluu asiaan. Saattaa nousta jopa lämpöä, kun kudokset täyttyy verellä, mutta sekin kuulemma kuuluu asiaan.

Keppien kanssa köpsyttelen kotona ja pientä kotihommaa teen, mutta siihenpä se sitten vielä jääkin. Kylmä ja koho monta kertaa päivässä, niin turvotus laskee.

Portaissa kuljen ylös ja alas, mutta maltilla, että mitään ei mene rikki ja uusi ristiside luukiinikkeineen saa uudet verisuonet syntymään ja kiinnittyy hyvin. En halua mitään korjausleikkauksia, vaan jatkaa kuntouttamista.

Kuntoutus- ja harjoitusaikataulu polven eturistisideleikkauksen jälkeen

0 - 2 viikkoa

Passiiviset polven ojennus- ja koukistumisharjoitukset

Reisilihaksen jännitysharjoitukset (isometriset liikkeet) istuen

Jalannostoharjoitukset polven ollessa hieman koukussa

Kävellessä kuormitus kivun sallimissa rajoissa, polvea saa koukistaa ja ojentaa

Kyynärsauvat

Nuo passiiviset ojennusharjoitukset kyllä menevät, mutta reisilihaksen jännittäminen ja jalannosto on jäänyt vähälle. Sattuu.

Lokakuu puolessavälissä ja pihalla kukat vielä kukkii :)

Leikkaushaavat on ommeltu niiteillä kiinni

Iho on kosketusarka mustelmien kohdalla

Koko jalka mustelmien peitossa.
Kyllä siitä vielä kelpo sääri sääri tulee :)

Päivieni tylsyyteen kauniita kattauksia, väriä elämään ja hyvän elämän reseptejä :)

Alle viikko leikkauksesta

Ilman apuja olisin ollut kyllä ollut ihan avuton. Onneksi minulla on hyväkuntoiset vanhemmat, jotka tulivat luokseni ja äiti jäi neljäksi ensimmäiseksi yöksi minun kaveriksi. Nuoret miehen alkuni saivat ruokaa ja elää omaa elämäänsä normisti, vaikka äiti oli sänkypotilaana. Vanhin poikani sattui tulemaan juuri leikkauspäivänä käymään kotona opiskelupaikkakunnaltaan. Se oli hänen ensimmäinen kotikäynti sitten elokuun jälkeen, kun aloitti opintonsa Kuopiossa. Ei voinut äiti höseltää ja fiilistellä sillä lailla kuin olin kuvitellut ensimmäisen pojan kotiin tulon kanssa tapahtuvan. Oli kuitenkin ihanaa, että tuli ja viipyi melkein viikon täällä. Koti oli täynnä elämää ja paljon puhetta ja jutustelua. Sain puhua ja jakaa tuntemuksiani. Minun ei tarvinnut olla yksin. 

Malttia, hoin itselleni. Sattui, kipuili, jalka turposi, jos rasitin sitä liikaa. Jalka turposi, vaikka en rasittanut. Leikkauksen jälkeisen viiden ensimmäisen päivän aikana pääsin suihkuun niin, että haavoja ei saanut kastella. Elämä oli kyllä tehty tekevälle tyypille haasteelliseksi. Ihanat, rakkaat ihmiset täyttivät tilani. En ollut yksin kipujeni kanssa. Olin urhea, yritin olla pirteä, valitin vähän. Miksi? En tiedä. Kuuluu luonteeseeni.

Olin kokenut elämäni ensimmäisen leikkauksen. Se on minulle iso, suuri, uusi asia. Se kokemus tuntui minulle suurena. Haluan jakaa tuntemuksiani. Tiedän, että elämässä on paljon suurempiakin leikkauksia, asioita, sairauksia, elämän kohtaloita, mutta en koe yhtään omaa leikkaustani vähäpätöisenä. Jokaiselle ne kokemukset on omia  ja jokainen kokee ne omalla lailla. En halua verrata kokemaani muiden kokemuksiin. Otan lohdutukset ja tsempit ilolla vastaan ja aitoina sellaisina. Minun kokemani on totta minulle ja muiden kokemukset ovat totta jokaiselle itselle. Mikään kokemus ei ole sen vähäpätöisempi tai pahempi tai arvottomampi, vaan jokainen kokee sen omalla lailla.

Olen ollut onnekas elämässäni, että mitään ei ole sattunut. Olin myös nyt onnekas, kun mitään luuta ei mennyt poikki. Eturistisiteen poikki meno ja sen korjaus on ihan yleinen leikkaus ja se voi mennä poikki vaikka kävellessä. Se kuitenkin menee poikki ja se leikataan, jos haluaa vielä urheilla, liikkua ja saada vahvan polven tulevaisuuteen. Sen kanssa jatketaan, kun se on kuntoutunut. Alle viikko leikkauksesta ja epätoivo meinaa aina välillä iskeä. Miten niin tämä jalka voi vielä toimia normisti? Kyllä se kuulemma voi.

Onneksi kipuun annettiin lääkkeitä, vaikka ne joka kerta tekeekin leijuvan olon. Olen kuitenkin niiden ansiosta voinut elää lievemmällä kivulla ja nukkua ihan hyvin. Jalka on koholla ja ihana ihana kylmä auttaa turvotukseen. Sitä pitää tehdä usein päivän aikana ja se auttaa.

Jalka on jäykkä. Sitä pitää muistaa varovasti ohjeiden mukaan kuntouttaa. Pasiivista polven ojennus- ja koukistumisharjoituksia. Hyvä tästä tulee.

Syksy tekee tuloaan ihanassa auringon paisteessa.

Kylmä ja koho!
Ihanan helpottava tunne.

Tukisiteen sai poistaa kahden päivän päästä leikkauksesta.

Elämäni ensimmäinen leikkauspäivä

Lokakuun alku 2016
Elämäni ensimmäinen leikkauspäivä oli sitten edessä. 45-vuotiaana se piti sitten kokea. Välillä olin miettinyt, että pitääkö sitä vielä tämän ikäisenä harrastaa sellaisia lajeja, että teloo ittensä. Pitää, kun haluaa ja on aina ollut liikkuvaa, joukkuelajityyppiä. Näin siinä nyt sitten vain kävi ja sillä mennään eteenpäin. Liikkumaan taas pääsen, kunhan saan vain tämän polven paranemaan :)

Aamulla klo 8.00 olin Aavassa, Kampissa valmiina leikkaukseen. Sain itse merkata tussilla sen jalan, kumpi leikataan. Nukutuslääkäri mietti ja pohti ja kyseli pitkään ennen nukuttamista minun allergioista, kun hänen piti valita oikeanlaiset aineet, etten saisi reagtioita. Rauhallisin ja turvallisin mielin vaivuin uneen. 

Minun polvesta otettiin siirre patella-jänteen keskikolmanneksesta, porattiin insertiokanavat ja tuotiin siirre paikoilleen. Näin uusi eturistiside rakennettiin minusta. Myös polvilumpioon tehtiin pientä operaatiota repeämän johdosta.

Herääminen tapahtui pikkuhiljaa. Olin kuulemma nukkunut normaalia pitempään. Olo oli tokkurainen ja hyvä. Sain syötävää ja se kyllä maistui hyvälle. Olihan edellisestä syönnistä kulunut jo aikaa. Kurkkua kuivasi ja ääni ei meinnannut millään kuulua, mutta illalla ne olivat jo normaaleja.

Heti, kun minusta tuntui, sain nousta ylös ja mennä keppien avulla itse vessaan ja pian sitten jo puin omat vaatteet päälle. Sain ennen ja jälkeen leikkauksen selkeät kuvaukset tapahtumista ja ohjeistukset kuntoutumisohjelmasta. Kaikki on kiinni sitten ja vain minusta itsestä, että jalka lähtee paranemaan hyvin. Malttia ja malttia ja jumppaa.

Hakija saapui klo 15 aikoihin. Sitten vain kotiin parantelemaan jalkaa.

Päivä sairaalassa oli todella hyvä kokemus. Kiitos kaikille leikkaukseen osallistuneille. 

Sain itse merkata, että leikkaavat oikean polven ;)

Siinä se sitten on paketissa.

Leikkauksen odottelua

Ihmettä ei sitten tapahtunut!

Ortopedi oli ammattitaitoinen ja valitettavasti oikeassa. Se oli sökö, rikki, poikki. Magneettikuvat tämän todisti.

Eihän siinä auttanut muuta kuin alkaa järjestelemään asioita kotona ja töissä, ennen leikkauspäivää. Onneksi olin ottanut vapaaehtoisen vakuutuksen (ikänaisille ei enää liiton sarjapeleihin muuta kuin suositellaan vakuutuksen ottoa...). Vakuutukseni suostui korvaamaan leikkauksen yksityisellä. Näin saisin asian pikaisesti hoidettua kuntoon ja polven paranemaan.

Siskoni lohdutti, että onneksi voit järjestellä asiat ennen leikkausta. Sain polveni kävelykuntoon vääntymisen jälkeisen neljän viikon aikana. Polveen sattui, mutta se toimi kaksi viimeistä viikkoa jo ilman keppejä.

Rakas siskoni myös varoitteli minua etukäteen, että kaksi eka viikkoa on kipeää ja tuskaista aikaa. Siskoni miehellä oli ollut vastaava leikkaus pari vuotta aikaisemmin. Hänelle oli kaikki ystävät todenneet ennen leikkausta, että pikku juttu, perusleikkaus, ei mitään vaivoja - tyyliin. Ja olikin sitten ollut ihan eri leikkaus, kuin tähystys. Ja kuntoutuminen kesti.

Kolmen viikon sairasloman jälkeen kävin töissä yhden viikon ennen leikkausta. Yritin hoidella kaikki asiani opiskelujeni lopputyön osalta, kotiasioiden osalta ja töissä töiden osalta tuon viikon aikana.

Sitten vain henkinen valmistautuminen elämäni ensimmäiseen leikkaukseen.

Pelissä se sattui

Syyskuun alussa 2016.

Meillä oli Ladiesin kanssa jalkapallossa sarjapeli menossa ja siinä se sitten hyökkäystilanteessa yllätti. Tunsin, kun polvi muljahti ensin sisäänpäin ja sitten ulos ja sitten kuului ääni. En saanut palloa vastustajalta, vaikka yritin jatkaa, vaan tunsin lämmön leviävän polvessa ja jalat eivät kantaneet. Siinä makasin maassa ja ajattelin, että ei kai minullekin käy nyt näin!? Kentän reunalle minut kannettiin, sain hyvää kylmä - koho hoitoa, tsemppiä ja nauruterapiaa joukkuekavereilta <3 ja polvea ei voinut liikuttaa, sattui.

Päätin odottaa seuraavaan aamuun ja menin päivystykseen. Lääkäri epäili, että polvi on vain venähtänyt, kun ei ollut yhtään turvonnut. Väänteli ja käänteli aika rajuntuntuisesti polveani, sattui.  Kävin röntgenkuvissa ja jäin odottamaan lääkärin soittoa.

Varasin ajan Ortopedille, Keravan Aavaan. 

Mahtavan asiantunteva vanhempi herrasmies tutki ja testasi minun polven ja totesi, että eturistiside on poikki. En uskonut. En halunnut uskoa. Halusin uskoa ihmeeseen. Sain lähetteen magneettikuviin. 

Päivystyksessä annettiin lisäjalat.
Syksyinen aurinkopäivä!